Pirkanmaan Uniyhdistys ry
Pirkanmaan Uniyhdistys on perustettu vuonna 2005 ja toimii Uniliitto ry:n paikallisyhdistyksenä, järjestää unihäiriöistä tiedotustilaisuuksia ja yleisöluentoja. Yhdistys tukee sairauden tutkimista ja tiedottamista. Yhdistys on järjestämässä potilaiden kuntoutumisen ja työkykyisenä säilymisen, sekä elämän laadun kohentamiseksi mm. painonhallintaryhmiä, jumpparyhmiä, vertaistukea ja virkistystä.
 
Vertaisryhmät
Kevätkauden vertaisryhmätoimintaa suunnitellaan parhaillaanRyhmät kokoontuvat Tampereen Seudun Vertaiskeskuksessa,
Mustanlahdenkatu 19, 33210 Tampere
(Tällä hetkellä talon remontin vuoksi kulku
talon takapihan kautta) 

 

Ohjatut uniryhmät unettomille
Uniryhmät ovat kurssimuotoisia tapaamisia joiden tavoitteena on auttaa unihäiriöistä kärsiviä parantamaan elämänlaatuaan. Käyntikertoja on kuusi (2 tuntia per tapaaminen) ja osallistujia kuhunkin ryhmään otetaan enintään 8. Tapaamiset ovat arki-iltaisin noin 2 viikon välein.

Uniryhmät edellyttävät ennakkoilmoittautumista ja ne ovat osallistujille maksuttomia. Ryhmiä ohjaavat terveydenhuollon ammattilaiset. Kurssilla käytetään kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin perustuvia lääkkeettömiä keinoja sekä neuvontaa ja tilanteen kartoitusta pienryhmissä.

Kevätkauden 2019 ryhmien aikatauluja valmistellaan parhaillaan. Ryhmien aloitusajankohdat ovat yleensä vuoden alussa ja syyskauden alussa. Syyskaudella 2018 ryhmiä on toiminut pk-seudulla, Turussa, Porissa ja Tampereella, näille paikkakunnille suunnittelemme ryhmätoimintaa myös 2019.

Kurssilla käytetään kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin perustuvia lääkkeettömiä keinoja sekä neuvontaa ja tilanteen kartoitusta pienryhmissä 

Unettomuuden lääkkeettömissä hoidoissa keskitytään seuraaviin osa-alueisiin:
- Ehdollistunut heräily
- Yksilöllisten tapojen ja rutiinien tunnistaminen ja muuttaminen
- Uneen liittyvien ajatusten, huolien ja pelkojen vähentäminen.
- Elimistön yliaktiivisuuden vähentäminen.
- Rentoutuskeinot ja tietoisen läsnäolon harjoitukset.

Ilmoittaudu uniryhmään mieluiten sähköpostilla uniryhmat@uniliitto.fi.
tai puhelimitse  010-292 8080 (ark. klo 10 –16) 
Kerro viestissä nimesi, puhelinnumerosi, asuinpaikkakuntasi sekä kuvaa lyhyesti, millaista apua haluaisit saada. 

___________________________________

LIITY JÄSENEKSI!
Ja tule mukaan toimintaan! 

Lisätietoja:
Puheenjohtaja:        Marjut Mustajärvi
                              puh. 040 569 2431
                              marjut.mustajarvi@luukku.com                 Varapuheenjohtaja:  Ritva Gluth
                              puh. 040 548 7983 
                              ritva.gluth@hotmail.com              

 
 

         

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lisätietoa:
Pirkanmaan Uniyhdistys ry 
pj Marjut Mustajärvi
040 569 2431

 
Henkilöjäsenmaksu
on 15 € / vuosi.
Otamme vastaan
lahjoituksia tilillemme:
Osuuspankki: FI40 5731 8220 0627 21

Liity jäseneksi!

 

 

 

Uniliitto Ry | Sitratori 3, 4. krs. 00420 Helsinki | Toimisto avoinna: ma - pe klo 10.00 - 16.00 | puh. 010 292 8080 | uniliitto@uniliitto.fi