Levottomat jalat –oireyhtymä

Salla Lamusuo, LT, neurologian erikoislääkäri, TYKS, Neurotoimialue / Uni- ja hengityskeskus

Levottomat jalat –oireyhtymä on tavallinen liikehäiriö, joka voi aiheuttaa vaikeaa nukahtamisvaikeutta ja unessa pysymisen ongelmia. Näin se lisää päiväsaikaista väsymistä, laskee toimintakykyä, mielialaa ja elämänlaatua. Oireiston vaikeusaste vaihtelee; lievimmissä oireissa ei välttämättä tarvita säännöllistä lääkitystä, kun taas vaikeassa taudissa hyvän lääkinnällisen hoidon löytäminen voi olla haasteellista. Oireiden tunnistaminen on tärkeää erityisesti kaikilta univaikeuksista kärsiviltä.

Historiaa, esiintyvyys ja patofysiologia

Jo 1600-luvulla Sir Thomas Willis kuvasi potilaan, jolla oli vaikeuksia nukahtaa jaloissa olevien tuntemuksien takia. Vuonna 1945 Karl Axel Ekbom kuvasi oireiden kliiniset diagnostiset kriteerit ja antoi nimen ”levottomat jalat –oireyhtymä” (restless legs sydrome/RLS).  Oireyhtymä tunnetaan paremmin tällä nimellä, mutta kansainvälinen tutkimusryhmä (The International Restless Legs Syndrome Study Group) suosittelee termiä Willis-Ekbomin tauti (1).

Oireyhtymän esiintyvyys vaihtelee 5-10% välillä. Säännöllistä lääkitystä oireiden takia tarvitsee n. 2-3% väestöstä. 60% potilaista on oireileva sukulainen, mikä viittaa tällöin periytyvään primaariin oireyhtymään. Tällöin oireet alkavat yleensä alle 40-vuoden iässä. Monet taudit tai lääkkeet voivat lisätä riskiä aiheuttaen sekundaarisen oireyhtymän tai pahentaen primaarista muotoa (2). Tavallisin on raudan puuteanemia, minkä takia esimerkiksi raskauden aikana RLS:n esiintyvyys nousee n. 21% (3). Myös munuaisten vajaatoimintaan (dialyysivaihe), perifeeriseen neuropatiaan (ääreishermojen vaurio), hermoston rappeutumissairauksiin sekä aktiivisuus- ja tarkkaavaisuus häiriöihin (ADHD) on liitetty suurentunut riski RLS:ään (1).

Taudin patofysiologiassa tärkeimpänä näyttäisi olevan normaalisti poikkeava raudan metabolia, joka johtaa aivojen kudosraudan vähenemisen kautta sekä dopaminergisen että opioidiergisen radaston häiriöön (1).

Diagnostiset kriteerit

Diagnoosi perustuu hyvään anamneesiin. Kliinisellä tutkimuksella poissuljetaan sekundaarinen syy. Primaarissa oireyhtymässä kliinisessä tutkimuksessa ei löydy poikkeavuuksia. Monet lääkkeet mm. unettomuudenkin hoitoon käytetyt mirtatsapiini, trisykliset depressio- ja SSRI –lääkkeet saattavat aiheuttaa tai pahentaa oireita.

Anamneesin voi aloittaa kysymyksellä: ”Kun illalla yrität rentoutua tai nukahtaa illalla tai yöllä, onko sinulla koskaan epämiellyttäviä, levottomia tuntemuksia jaloissasi, jotka pakottavat sinun liikuttamaan jalkoja, jolloin tuntemukset helpottuvat?” Potilaat kuvaavat jaloissa olevia epämiellyttäviä tuntemuksia monilla eri termeillä. Ne voivat vaihdella ollen ajoittain vain toisessa tai molemmissa jaloissa, olla vain säären alueella tai levitä reiteen asti. Tuntemus pakottaa kuitenkin liikuttamaan raajaa, jolloin oire ainakin hetkeksi lievittyy. Lisäksi oireiden pitäisi ilmaantua illalla rentoutumisen yhteydessä, nukkumaan mennessä tai yöllä herätessä. Tosin potilailla voi olla oireita myös päiväsaikaan pitkään istumisen yhteydessä mm. lentokoneessa, teatterissa.

N. 80%:lla näistä potilaista on myös unenaikainen alaraajojen jaksottainen liikehäiriö (periodic legs movements, PLM). Tällöin potilaan ollessa unessa jalat tekevät säännöllisin väliajoin potilaan tietämättä rytmistä liikettä, joka voi häiritä unen laatua ja jopa herättää potilaan (4).

Hoito

Sekundaaristen tekijöiden hoito ja selvittäminen myös primaarista tautimuoto sairastavilta on tärkeää. Mikäli oireet ovat lieviä eivätkä haittaa potilaan nukahtamista tai unen laatua, lääkitystä ei ole välttämätöntä aloittaa. Tavoite on lievittää oireita aiheuttamatta kuitenkaan haitallisia sivuvaikutuksia. Lieväoireiset potilaat saattavat pärjätä pitämällä huolta terveistä elämäntavoista, välttämällä alkoholia, tupakointia ja kofeiinipitoisia juomia illalla. Jotkut saavat apua lämpimästä tai kuumasta kylvystä, jalkojen hieromisesta tai magnesiumista.

Kudosraudan arvioiminen ja hoitaminen on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista.  Kaikilta potilaita suositellaan kontrolloimaan vähintään seerumin ferritiini, jonka tulisi olla yli 75 mikrogrammaa/litra. Kudosrauta voi olla matala, vaikka potilaalla ei olisikaan anemiaa. Rautahoidon (Fe2+) kanssa samanaikaisesti tulisi nauttia C-vitamiinia raudan imeytymisen tehostamiseksi. Hoito aloitetaan suun kautta otettavalla rautalisällä mutta hankalassa tilanteessa voidaan harkita myös suonensisäistä rautalisää (2).

Lääkehoito aloitetaan tavallisimmin dopaminergiseen järjestelmän vaikuttavilla lääkkeillä ns. dopamiiniagonisteilla, jotka ovat isoilla annoksilla Parkinsonin tautiin käytettäviä lääkkeitä. Näistä tavallisimmin käytetty on  pramipeksoli, jolla on käyttöaiheenakin levottomien jalkojen hoito. Sitä käytetään joko lyhytvaikutteisena  (0.088mg – 0.18 mg) tai pitkävaikutteisena muotona (0.26mg – 0.54 mg), jos oireita on pitkin yötä. Lyhytvaikutteista muotoa voi käyttää tarvittaessakin, koska apu tulee yleensä heti lääkkeen imeydyttyä.

Rotigotiini (1-3mg) on laastarimuodossa oleva dopamiiniagonisti jonka vaikutus alkaa n. viikon kuluttua.  Ropinoroli-tablettia käytetään nykyään harvemmin, koska sen vaikutus alkaa n. 4-10 päivän päästä.

Levodopa (50-100 mg) on tehokas oireita lievittävä lääke, mutta aiheuttaa varsin nopeasti augmentaatiota.

Dopaminergisen järjestelmään vaikuttavien lääkkeiden tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat lievä pahoinvointi, jalkojen turvottelu, huimaus ja tavallista suurempien levottomien jalkojen hoitoon käytettävien annoksien kohdalla myös ns. impulssikontrollin häiriöt (poikkeava seksuaalinen kiihottuminen, uhkapelitaipumus), laastarimuotoisella rotigotiinilla lisäksi ihottuma.

Dopaminergisiä lääkkeitä käytettäessä on huomioitava augmentaation (oireiden lisääntyminen) mahdollisuus. Tällöin oireiden alkamisaika alkaa aikaistua, vaikeusaste pahentua (oireita voi olla aikaisempaa useampana päivänä viikossa), oireet laajentuvat mahdollisesti myös muihin ruumiin osiin ja voivat alkaa levossa nopeammin. Usein dopaminergisen lääkityksen annoksen nostaminen tai aikaistaminen saattaa hetkeksi auttaa, mutta sitten taas tilanne huononee. Annoksen noston myös lääkkeiden sivuvaikutusriski kasvaa. Augmentaation ilmaantuessa tilannetta saattaa lievittää lyhytvaikutteisen dopaminergisen lääkityksen muuttaminen pitkävaikutteiseksi. Tällöinkin vuorokausi annos tulisi pitää mahdollisimman pienenä.  Toisena vaihtoehtona on vaihtaa lääkitys toissijaiseen vaihtoehtoihin (5).

Gabapentinoideilla (gabapentiini;annos 300 mg- 1800mg, pregabaliini; annos 150mg-450 mg) augmentaatioriski on dopaminergisiä lääkkeitä pienempi. Oireita lievittävä vaikutus tulee pramipeksolia hitaammin, eivätkä ne sovellu siksi tarvittaessa otettaviksi lääkkeiksi. Nämä lääkkeet ovat tavallisia lääkkeitä hoidettaessa hermoperäisiä kiputiloja, minkä takia niistä voi olla hyötyä erityisesti kivuliaassa RLS:ssä. Levottomien jalkojen hoidosta on tehty lääketutkimuksia, mutta indikaatiota hoitoon ei ole. Lääkitys täytyy yleensä aloittaa vähitellen annosta nostaen, jottei sivuvaikutukset (huimaus, väsymys tokkuraisuus, painon nousu) tule esteeksi lääkkeen käytölle.

Myös opioidit (tramadoli, kodeiini, oksikodoni) voivat lievittää oireita, mutta näihin liittyy riippuvuuden riski sekä keskushermostosivuvaikutukset, minkä takia niitä ei tule käyttää ensisijaislääkkeinä.

Lopuksi

Levottomat jalat –oireyhtymän diagnoosin voi tehdä ja hoidon aloittaa perusterveydenhuollossa. Neurologin konsultaatiota suositellaan, jos lääkehoidossa alkaa tulla ongelmia.

Viitteet:

1. Gonzalez-Latapi P, Malkani R. Update on restless legs syndrome: Fron mechanisms to treatment. Curr Neurol Neuroscien Rep 2019;19:54 https://doi.org/10.1007/s11910-019-0965-4

2. Partinen M. Levottomat jalat. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2006;122(24):2999-3008.

3. Lepistö M, Lampio A, Polo P. Raskaus ja levottomat jalat –oireyhtymä. Suomen Lääkärilehti 2017;72(6):349-353.

4. Virtanen I.  Unirekisteröinnit avattuina. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2021;137(6):605-610.

5. Garcia-Borreguero D ym. Diagnostic standards for dopaminergic augmentation of restless legs syndrome: report from World Association of Sleep Medicine –International Restless Legs syndrome Study group consensus conference at the Max Planck Institute. Sleep Med 2007;8:520-30.

Kuva: TYKS, Uni- ja Hengityskeskus / YouTube

 

 

Lisää artikkeleita ja unitarinoita

Julkaistu: 29.9.2021

Jaa tämä sivu