Paremman unen ja työelämän puolesta: aivotutkija Minna Huotilainen
Aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen on monessa mukana. Opetus- ja tutkimustyön lisäksi Huotilainen myös kirjoittaa ja luennoi monilla areenoilla. Uusimmassa kirjassaan Uni ja unettomuus – näe nukkuminen uusin silmin (Otava 2022) hän kirjoittaa yhdessä Leeni Peltosen, Helmi Uusitalon ja Silja Vahtokarin kanssa unen monista ulottuvuuksista.
Kaikki nukkumiseen liittyvät tekijät eivät ole yksilön omissa käsissä. Myös yhteiskunnalla ja sen ratkaisuilla on vaikutuksia siihen, miten hyvin pystymme nukkumaan. ”Kolmivuorotyö on ilman muuta haaste. Jos tekee työtä myös yöllä, joutuu muuttamaan uni-valve-rytmiään ratkaisevasti. Vuorotyön riskeistä on paljon tutkimustietoa. Vuorotyö ei sotke vain unirytmiä vaan myös monia muita rutiineja kuten ruokailu- ja liikuntatottumuksia.”
Yötyöstä ei päästä eroon, siksi olisi tärkeää pohtia miten kolmivuorotyön kuormitusta voitaisiin vähentää. Olisi hyvä, jos työelämässä olisi mahdollisuuksia joustoon tai vaihtoehtoisiin toimintatapoihin esimerkiksi elämäntilanteiden vuoksi. – Lääkärit ja Työterveyslaitos ovat jo laatineet suosituksen 50 vuotta täyttäneiden työntekijöiden mahdollisuudesta vähentää yövuoroja.
”Pandemia-aika opetti, että samat säännöt eivät sovi kaikille.” Etätyö sopii joillekin erinomaisesti, mutta toisaalta se katkaisi sosiaalisia suhteita, ja saattoi johtaa jopa liialliseen eristäytymiseen. Vuorokausirytmi kääntyi joillakin päälaelleen, kun työaika oli pitkälti omissa käsissä.
Monilla työpaikoilla palataan nyt jonkinlaiseen etä- ja läsnäolopäivien hybridimalliin. On pitkään ajateltu, että reiluutta on samat säännöt kaikille, mutta toisaalta joku työntekijöistä saa itsestään parhaan irti, jos voi aloittaa työpäivänsä klo 11. Olisi toivottavaa, jos kuunneltaisiin pandemia-ajan oppeja ja löydettäisiin yksilöllisempiä ratkaisuja mahdollisuuksien mukaan.
”Työlaissa sanotaan, ettei työ saa asettaa tekijäänsä vaaralle alttiiksi. Työ ei saa pilata ihmisen nukkumista. Jos työasiat jatkuvasti stressaavat niin paljon, että työntekijä ajautuu unettomuuskierteeseen, voi työ olla vaaraksi terveydelle.” Tietenkin taustalla on usein monia tekijöitä, mutta stressi usein kuuluu laukaiseviin tekijöihin.
”Uni ei ole aivoille lepohetki, vaan aika, jolloin on työrauha hoitaa tärkeitä tehtäviä, siksi uni on aivoille niin valtavan tärkeää.” Aivoilla on myös kykyä säätää unta sen kaltaiseksi, mikä juuri sillä hetkellä on aivoille eniten tarpeen. Uneen vaikuttaa kuitenkin moni seikka. Itse voimme lähinnä koittaa olla huolestumatta unesta liikaa ja keskittyä niihin asioihin joihin voimme vaikuttaa.
Lähde: Uniuutiset 3-2022