Lapsiperheen uni

Uniongelmat ovat melko tavallisia suomalaisissa pikkulapsiperheissä. Suomalaisen tutkimuksen mukaan jopa 22–40 % vanhemmista raportoi univaikeuksia alle kaksivuotiailla lapsilla. Tyypillisimmät perheitä rasittavat uniongelmat liittyvät lasten yölliseen heräilyyn, nukkumaan menon vastustamiseen ja säännöllisen vuorokausirytmin ylläpitämiseen.

Tutkimusten mukaan lapsuuden ajan hoitamattomilla uniongelmilla on yhteys lapsen myöhemmässä elämässä esiintyviin uniongelmiin sekä kognitiivisen kehityksen, tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelyn pulmiin. Pikkulapsivaiheen rikkonainen uni voi johtaa myös vanhemman pysyvämpään unihäiriöön, joka nousee myöhemminkin esille stressaavissa elämänvaiheissa.

Mikä on unihäiriö?

Unihäiriö on normaalista iänmukaisesta nukkumisesta poikkeava oire, joka heikentää unen laatua ja vaikuttaa toimintakykyä alentavalla tavalla. Lasten unihäiriöitä tuleekin aina arvioida lapsen ikä- ja kehitysvaihetta peilaten. THL on laatinut lasten unen laadun arvioimisen helpottamiseksi kriteeristön. Tutustu taulukkoon täällä

Lapsen unessa tapahtuvat suurimmat muutokset kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Ensimmäisen ikävuoden aikana lyhyet yöheräämiset ovat tavallisia ja ne alkavat vähentyä toisen ikävuoden aikana. Suomalaisen tutkimuksen mukaan yksivuotias lapsi heräilee keskimäärin noin 1–2 kertaa yössä, ja kaksivuotiaat heräilevät enää keskimäärin 0-1 kertaa yössä. Noin 10 % lapsista heräilee öisin runsaasti. Runsaaksi heräilyksi luokitellaan 6–12 kk iässä neljä tai useampi herääminen ja 1,5 vuoden iässä 2–3 tai useampi herääminen yön aikana. Heräämisellä tarkoitetaan signaloitua heräämistä, jossa lapsi ilmaisee tarvitsevansa vanhemman apua.

Pikkulapsivaiheessa syvän unen määrä lisääntyy ja yöllinen heräily usein rauhoittuu. Samalla kehittyvä mielikuvitus voi näkyä painajaisina tai vaikeutena jäädä nukkumaan yksin. Kypsän unen vaihe saavutetaan noin 5-vuotiaana. Isompien lasten uniongelmat alkavat muistuttaa aikuisten unettomuutta ja kumpuavat usein lapsen mieltä kuormittavista huolista ja peloista. Huoli voi liittyä lähipiirin hyvinvointiin, ihmisten välisiin vuorovaikutuspulmiin, harrastuksessa tai koulussa koettuihin suorituspaineisiin tai sisarkateuteen.

Uniongelmien hoitaminen

Uni on monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat niin biologiset, ympäristöön liittyvät, psykologiset kuin sosiaaliset muuttujat. Unihygienia eli unenhuolto tarkoittaa keinoja, jotka parantavat nukkumisympäristöä tai nukkumiseen liittyviä tapoja.

Uniongelmien hoitaminen alkaa kokonaiskuvan muodostamisella ja mahdollisten syiden kartoittamisella. Joskus hyviä tuloksia saadaan tekemällä tarvittavia muutoksia uniympäristöön, käytettyihin rutiineihin tai päivän ja ruokailun rytmitykseen. Lapsuusiän unettomuutta, joihin lasketaan uniassosiaatiohäiriö sekä nukkumaan asettautumisen häiriö, voidaan hoitaa erilaisten behavioraalisten interventioiden eli unikoulujen avulla.

Unikouluja on monenlaisia, hitaista ja lempeistä nopeisiin ja napakoihin. Jokaiselle perheelle löytynee sopiva malli. Kotona ja tutussa ympäristössä toteutettu unikoulu tuottaa yleensä pysyvimmän tuloksen. Sairaalaympäristössä toteutettu unikoulu voi auttaa tilanteissa, joissa vanhemman uupumus on merkittävä, ja on tehtävä nopea interventio kriisin katkaisemiseksi. Sairaalaunikoulun vaikutus jää usein lyhytaikaiseksi, mikäli vanhemmat eivät saa tarvitsemaansa lisäohjausta ja tukea uusien rutiinien ja toimintamallien ylläpitämiseksi kotioloissa. Unikoulua voi toteuttaa 6 kk iästä eteenpäin.

Unikouluista liikkuu valitettavan paljon väärää ja negatiivista tietoa sosiaalisessa mediassa, joka voi johtaa siihen, että vanhemmat empivät liiankin pitkään muutosten tekemistä. Vanhemmat voivat myös kokea syyllistämistä unikoulun toteuttamisesta, vaikka unikoulutus olisikin onnistunut ja lisännyt koko perheen hyvinvointia. Yksilöllisesti, oikein ja iänmukaisesti valittu unikouluttaminen ei tutkimusten mukaan traumatisoi lasta. Vanhemman lisääntyvä univaje sen sijaan altistaa yleiselle tyytymättömyydelle ja masennukselle, jotka voivat heikentää lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta sekä kiintymyssuhteen laatua.

Ei ole yhtä ainoaa tapaa nukkua oikein, ja jokaiselle perheelle löytyy varmasti toimiva tapa, jossa huomioidaan yksilölliset piirteet ja ominaisuudet. Itsenäisen nukahtamisen taito, ikätasoon sopiva säännöllinen rytmi ja rutiinit ovat lahja lapselle, joka kantaa hedelmää pitkälle. Suomessa on tehty ansiokasta unitutkimusta. THL:n moniammatilliseen Lapsen Uni ja Terveys -tutkimukseen ja siitä syntyneisiin julkaisuihin voi tutustua täällä

Uni vauvaperheessä

Vauvaperheissä eletään kiihkeää muutosten aikaa, jossa vastasyntyneestä vauvasta kehittyy hurjaa vauhtia ympäröivään maailmaan uteliaasti tutustuva taapero. Vauvaiän uniongelmille onkin tyypillistä monenlaiset vaiheet ja taantumat. Vauvat tarvitsevat runsaasti unta, ja tutkimusnäytön perusteella vanhemmat usein aliarvoivat unen tarpeen. Alle kolmikuinen vauva voi nukkua 17-20 h/vrk.

Varhaisvaiheissa vauva jaksaa valvoa vain lyhyitä hetkiä, jotka kestävät hädin tuskin syötön ja vaipan vaihdon. Suurin osa varhaisvaiheiden nukutusongelmista johtuukin siitä, että vauva on yliväsynyt. Yliväsyneen vauvan keho on ajautunut stressitilaan eikä vauva kykene nukahtamaan. Niinpä nukuttaminen kestää jopa tunteja, kunnes vauva torkahtaa hetkeksi. Vain herätäkseen hetken kuluttua uudestaan.

Vähitellen vauvan kyky valvoa kasvaa ja hänestä tulee aktiivisempi. Vauva oppii liikkumaan tahdonalaisesti ja opettelee puheen alkeita. Kaikki nämä kehitysvaiheet näkyvät vauvan unessa, ja öistä voi tulla levottomia. Vauvalle on tärkeää harjoitella taitojaan rauhassa sekä yöllä että päivällä. Siksi jokaiseen vauvan öiseen tai päiväunien aikaiseen liikahdukseen tai äännähdykseen ei kannata reagoida automaattisesti, vaan seurata, voisiko tilanne rauhoittua itsekseen. Liian innokkaalla reagoimisella saatamme jopa häiritä vauvan luonnollisen unen prosessia ja herättää kevyessä unessa olevan vauvan.

Yöllinen syöminen

Vauvat luonnollisesti ruokailevat öisin. Kuka pidempään ja kuka lyhemmän ajan. Yleisohje on, että normaalisti kasvava ja kehittyvä yli 6 kk ikäinen vauva ei tarvitse ravitsemuksellisessa mielessä yöllisiä aterioitaan. Lapsentahtinen syöttäminen tarkoittaa vauvan nälkäviesteihin vastaamista. Kun vauva on nälkäinen, hänet syötetään kylläiseksi. Näin muodostuu luonnollinen nälkään ja kylläisyyteen perustuva ruokailurytmi, joka edesauttaa ehjiä öitä.

Toisinaan vanhempien voi kuitenkin olla vaikea tulkita, onko öisin inahteleva ja liikehtivä vauva nälkäinen vai ei. Niinpä syöttämisestä saattaakin tulla automaattinen tapa, kun vanhempi haluaa suojella omaa untaan ja nukuttaa vauvan yöllä nopeasti. Tilanne voi johtaa vauvavuoden edetessä jatkuvaan heräilyyn, koska vauva on tottunut napostelemaan pieniä maitoannoksia läpi yön. Tilanne korjaantuu vain sillä, että syöttöjä aletaan tahdistaa ja opetellaan erottamaan vauvan nälkäsignaalit muista yöllisistä äänistä ja toiminnasta.

Uniassosiaatiot

Uniassosiaatiohäiriö on tyypillisin vauvojen nukkumista häiritsevä syy. Uniassosiaatio tarkoittaa olosuhteita, joissa vauva on tottunut nukahtamaan. Käytännössä se tarkoittaa niitä tapoja, joita vanhempi käyttää nukuttaakseen vauvaa. Uniassosiaatiot eli nukutusmenetelmät  voidaan jakaa passiivisiin ja intensiivisiin. Passiivisia uniassosiaatioita ovat esimerkiksi kapalo, tutti, unilelu tai vaikkapa kohinaääneen nukahtaminen.

Intensiivisiksi uniassosiaatioiksi luetaan syöttämällä nukuttaminen, sylissä heijaamalla tai syliin nukuttaminen, jumppapallolla pompottelu, liikkuviin vaunuihin tai autoon nukuttaminen. Kaikille on yhteistä se, että vanhemman täytyy herätä yöllä useamman kerran, koska vauva ei osaa nukahtaa ilman tuttua nukuttamismenetelmää.

Havahtuminen on osa luonnollista unta

Luonnollinen uni ei oikeasti ole täysin yhtenäistä, vaan yöllä tapahtuu useita mikrohavahtumisia. Aikuisella näitä esiintyy aina 90 minuutin välein, ja vauvoilla kehitysvaiheesta riippuen 45-60 min välein. Havahtumisen vaihe seuraa aina unisyklin lopussa.  Vanhemman nukuttamisapuun tottunut  vauva huomaa olosuhteiden muuttuneen ja alkaa kutsua vanhempaa palauttamaan tutut olosuhteet.

Vauvantahtisen heräämisen tekee erityisen raskaaksi se, että vauvan lyhyempi unijakso herättää vanhemman silloin, kun vanhemman oma uni on syvimmillään. Syvän unen keskeytyessä toistuvasti, unen palauttava vaikutus jää heikoksi ja väsymys alkaa vaikuttaa nopeasti vanhemman toimintakykyyn. Joskus vanhempi ei kykene nukahtamaan uudestaan, vaan jää stressaantuneena odottamaan seuraavaa herätystä.

Itsenäisen nukahtamisen kyky auttaa vauvaa lipumaan sulavasti unijaksosta toiseen ilman, että vanhemman täytyy herätä toistuvasti avustamaan vauva takaisin uneen. Tutkimusnäytön perusteella vanhempien käyttämät passiiviset nukutusmenetelmät tukevat itsenäisen nukahtamisen taitoa. Itsenäisen nukahtamisen taito taas tukee lapsen hyvää unenlaatua pitkälle tulevaisuuteen.

Sari Tammikari, terveydenhoitaja ja pediatrinen unihoitaja/Muksuperheen uni