Hyvä uni -tietopaketti unesta ja unihäiriöistä on ilmestynyt
Hyvä uni on unilääketieteen johtavien asiantuntijoiden kirjoittama artikkelikokoelma unesta ja unihäiriöiden hoidosta. Unihäiriöt ovat kasvava ongelma, ja erityisesti unettomuushäiriö ja uniapnea ovat yleisyydessään jo kansantauteja.
Unen laadun ja määrän heikkoudet vaikuttavat yleiseen toimintakykyyn ja terveyteen. Päiväaikainen viereystila, työkyky ja mielen tasapaino kärsivät, kun yöuni jää vajaaksi. Unella on tärkeitä tehtäviä rasituksesta palautumisen lisäksi myös aivojen puhdistumisessa, aineenvaihdunnan ja vastustuskyvyn säätelyssä sekä tiedollisissa toiminnoissa ja tunteiden säätelyssä.
Hyvä uni -lehdessä kuvataan unen merkitystä ja unta eri ikäkausina sekä keskeisiä unihäiriöitä ja niiden hoitoa. Lehteen sisältyy artikkelit muun muassa unettomuushäiriöstä, uniapneasta, epätyypillisistä unirytmeistä, levottomat jalat -oireyhtymästä, parasomnioista, narkolepsiasta, kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja long covisista.
Tutustu lehteen täällä.