< Ajankohtaista

Unilääketieteen koulutuspäivät 30.-31.10.2023

Unilääketieteen koulutuspäivät 30.-31.10.2023 tarjoaa ajantasaisen tiedon unilääketieteen keskeisiin osa-alueisiin.
Tänä vuonna sessioiden aiheet ovat
– Sirkadiaaninen unettomuus
– Uni erityistilanteissa (urheilu, ikäkaudet, raskausaika, ravinto ja uni)
– Ajoterveys ja ajopolien (HUS, TYKS, KYS, OYS) esittäytyminen
– Väsymys ja sen hoito (long covid, krooninen väsymys, uniongelmaisen hoitajaohjaus, uniapneapotilaan hoito)

Koulutuspäivät soveltuvat erityisesti unihäiriöiden parissa työskenteleville lääkäreille, hammaslääkäreille, neuropsykologeille, unihoitajille, sairaanhoitajille sekä muille terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja farmasian ammattilaisille sekä alan opiskelijoille. Koulutusta haetaan hyväksyttäväksi teoreettiseksi  kurssimuotoiseksi koulutukseksi Helsingin Yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.

Suomen Unitutkimusseuran ja Uniliiton järjestämällä tapahtumalla on pitkät perinteet, tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo 25. kerran.

Vuoden 2022 tapahtumassa oli osallistujia 274, ja odotamme osallistujamäärän tänä vuonna kasvavan entisestään. Tapahtuma on saanut hyvän palautteen osallistujien keskuudessa.  Vuoden 2022 tapahtumasta saadun palautteen perusteella 34 % osallistujista koki voivansa hyödyntää sisältöä omassa työssään erinomaisesti, 50 % hyvin ja 14 % kohtalaisesti.

Koulutus järjestetään Zoom-alustalla verkossa.

Ohjelma on valmistunut ja ilmoittautuminen on avattu. Tutustu Unilääketiede 2023

Julkaistu: 9.8.2023

Jaa tämä sivu