Uni, raskaus ja pikkulasten uni
Raskaus ja uni
”Raskaudenaikaiset unihäiriöt ovat varsin yleisiä”, toteaa gynekologi Linda Aukia. “Erilaisten hormonien muutokset raskausaikana vaikuttavat uneen. Unta häiritsevät estrogeenitasojen noususta aiheutuva nenän tukkoisuus ja siitä johtuva kuorsaaminen. Raskausaikana unta voivat häiritä myös selkäkivut, maidon nouseminen rintoihin, yöllinen lisääntynyt virtsaamisen tarve, närästys, jalkakrampit ja supistukset. Huono uni altistaa masennukselle ja ahdistuneisuudelle, ja ahdistuneisuus ja masennus puolestaan heikentävät unta. Raskaudenaikaisen masennuksen on todettu lisäävän riskiä synnytyksen jälkeiseen masennukseen.”
Tutkitusti unihäiriöiden esiintyvyys, etenkin unettomuusoireet ja uniapnea, lisääntyvät ja unen pituus lyhenee loppuraskaudessa. Aukia suosittelee uniongelmien taustalla olevien syiden, kuten närästyksen ja pahoinvoinnin, hoitamista. Raskausajan unta voi parantaa myös huolehtimalla hyvästä unihygieniasta, CBT-I-hoidolla (Cognitive Behavioral Therapy for Insomnia), joogaamalla, mindfulness-menetelmillä ja liikunnalla. Unilääkkeitä tulisi välttää raskauden aikana, koska ne läpäisevät istukan.
Pikkulasten unihäiriöiden hoito on yksilöllisiin oireisiin perustuvaa hoitoa
“Lasten unihäiriöitä hoidetaan pääsääntöisesti lääkkeettömin, kognitiivis-behavioraalisin keinoin (CBT-I). Sen lisäksi huomioidaan kokonaisvaltaisesti myös kiintymyssuhdeasiat, lapsen yksilöllinen kehitys ja kehityksen haasteet sekä perheen tilanne”, psykiatrinen sairaanhoitaja Jaana Kuivalainen kertoo. “Lasten unihäiriöt altistavat tunne-elämän oireille, tunteiden säätelyn vaikeuksille ja sitä kautta käytöshäiriöille. Hyvin yleisiä ovat myös keskittymishäiriöt sekä oppimisen ja sosiaalisten tilanteiden haasteet.”
”Aikuisten vastuulla onkin luoda lasten hyvän unen edellytyksiä”, Kuivalainen painottaa. Univaikeuksissa kamppailevan lapsen vanhemmat hyötyvät kehitykseen ja uneen liittyvästä psykoedukaatiosta. Ohjauksessa pystytään antamaan yksilöllistä tietoa, ratkaisuja ja keinoja vanhemmille siitä, miten heidän kannattaa toimia juuri heidän lapsensa unta tukevasti. Verkosta haetut yleiset ohjeet ja niiden mukaan toimiminen ei useinkaan toimi lapsen yksilöllisiin tarpeisiin.
Yleisesti voidaan sanoa, että lasten unihäiriöt ovat monisyisiä, mutta niistä selviämisellä on hyvä ennuste. Hoidossa ja perheen kanssa työskentelemisessä arvioidaan ja korjataan unihäiriöihin altistavia, laukaisevia ja niitä ylläpitäviä tekijöitä.
”Sama rytmi arkena ja viikonloppuna tahdistaa lapsen unta ja tukee unen laatua. Valon merkitys uni-valverytmin tahdistajana on hyvä ymmärtää”, Kuivalainen korostaa. On myös hyvä tiedostaa, että lapsen unentarve on yksilöllinen ja yöunen määrä vakiintuu jo noin kahden ikävuoden jälkeen. Yöunien lisäksi päiväunia nukutaan sen verran kuin unta vuorokauden aikana tarvitaan. Jos lapsi korjaa päiväunillaan yöllistä univajetta, päiväunia lyhennetään asteittain. ”Lapsen yöheräilyn suhteen kannattaa harjoitella itsenäistä nukahtamista asteittain.” Lasta opastetaan nukahtamaan itsenäisesti pienimmän tuen periaatteella, jonka lapsi tarvitsee nukahtaakseen itsenäisesti. Itsenäinen nukahtaminen on taito, jonka lapsi kyllä oppii, jos kysymyksessä on pelkkä niin kutsuttu uniassosiaatio.
Lasten yöheräilyjen taustalla on usein päiväaikainen kuormitus, univaje, sairastumiset ja vuorovaikutus päivän aikana. Iltarutiinit tuovat ennustettavuutta iltaan. Lapsi alkaa rutiinien myötä hahmottaa aikaa, mikä helpottaa valmistautumista nukkumaan menemiseen. Rutiinien sisältö on tärkeää, sillä niiden vuorovaikutteisuus tukee lapsen turvallisuuden tunnetta, jo ennen unia.
Parasomniat ovat lapsilla yleisiä. Ne liittyvät aivojen hermoverkkojen kehitykseen. Parasomniat ilmenevät unenaikaisina kauhukokemuksina, sekavuushavahtumisina, unissakävelynä ja unissa puhumisena sekä hampaiden narskuttamisena. Yleisimmät syyt lasten parasomnioihin ovat päiväaikainen kuormitus, univaje ja sairastaminen. Jos syy ei ole jokin näistä, se kannattaa selvittää. Herätessään lapsi ei yleensä muista kauhukokemuksiaan, unissakävelyään tai muita parasomiakohtauksiaan. ”Parasomnioihin voi olla myös geneettinen alttius”, Kuivalainen sanoo.
Referaatti ja alkuperäinen teksti: Elina Uusivuori
Lue koko juttu: Uniuutiset 4-2025