Uniuutiset 2/2026
Unen tukeminen vanhemmuuden muutoksessa
Vanhemmaksi tulo on merkittävä muutosvaihe aikuisen elämässä, myös unen näkökulmasta. Vanhempien univaikeudet ovat tutkimusten mukaan yleisiä jo raskausajalta lähtien ja korostuvat vauvan ensimmäisinä elinkuukausina. Osalla vanhemmista univaikeudet eivät rajaudu vauva-aikaan,vaan muuttuvat pitkäkestoisemmiksi, Kirjoittaa psykologi ja lapsiperheiden vanhempien unta tutkiva väitöskirjatutkija Sini Hyvämäki
Painajaisunet nykyhetken Suomessa
”Todennäköisesti kaikki ihmiset näkevät unia joka yö, mutta suurinta osaa unista ei muisteta heräämisen jälkeen. Kaikissa univaiheissa voi olla painajaismaisia unikokemuksia, mutta REM-unessa nämä kokemukset ovat yleensä kaikkein rikkaimpia ja monimutkaisimpia”, kertoo Nils Sandman, psykologian tohtori ja tutkija Turun yliopistolta Unilääketieteen koulutuspäivillä.
Työstressin purku työyhteisössä on unen kannalta tärkeää
Hän -artikkelin kysymyksiin vastaamassa erikoispsykologi, psykoterapeutti ja erikoistutkija Heli Järnefelt
Dopamiiniagonistien aiheuttama augmentaatio levottomat jalat -oireyhtymän hoidossa
Katsauksen kirjoittanut Else-Maj Suolinna, Levottomat Jalat – RLS ry:n jäsen