UniNeuvo -puhelin auttaa unihäiriöistä kärsiviä
Uniliitto ja Suomen Unihoitajaseura käynnistävät puhelinpalvelun unihäiriöistä kärsivien auttamiseksi. UniNeuvo päivystää 15.9. alkaen keskiviikkoisin klo 17-19 vuoroviikoin uniapneaan ja unettomuuteen liittyvissä kysymyksissä. Vastaajina toimivat Suomen Unihoitajaseuran jäsenet, unihäiriöiden hoitoon erikoistuneet unihoitajat.
UniNeuvo vastaa numerosta 050 550 2288 keskiviikkoisin klo 17–19.
Unihoitajaseuran puheenjohtaja Heini Aro-Ojanen kertoo seuran tarttuneen mielellään Uniliiton yhteistyötarjoukseen auttavan puhelimen käynnistämiseksi. Unihoitajat ovat tottuneet neuvomaan unihäiriöistä kärsiviä, ja monelle puhelinauttaminenkin on tuttua, joten yhteistyöhön puhelinpalvelun aikaansaamiseksi oli helppo lähteä.
”Tarve tietoon on valtava, ja esimerkiksi uniapnean hoidon aloituksen tuki vaihtelee suuresti eri puolella Suomea. Ihan perusasiatkin voivat olla potilailta hukassa”, Heini Aro-Ojanen sanoo.
Uniliiton toiminnanjohtaja Tuija Sivonen kertoo, että auttavan puhelimen taustalla on kasvava tarve saada tietoa ja ohjausta erilaisten unihäiriöiden hoitoon.
”Uniliiton toimistoon tulee jatkuvasti puheluja, joissa kaivataan hyvinkin konkreettista ohjausta ja neuvontaa oman tai läheisen unihäiriön hoitoon. Tähän saakka olemme pystyneet vain ohjaamaan kysyjiä tiedon äärelle, mutta UniNeuvo -puhelimesta kysyjät saavat asiantuntija-apua ja neuvontaa unihäiriönsä hoitoon”, Tuija Sivonen sanoo.
Palvelu on avoin kaikille soittajille. Puhelut ovat luottamuksellisia, ja puhelimeen voi soittaa pelkällä etunimellä. Puhelun hinta on normaali puhelumaksu ilman palvelumaksua.
Epäiletkö uniapneaa tai onko sinulla jo todettu uniapnea?
Tuntuuko pää herätessäsi sumuiselta ja olo on väsynyt, vaikka olisit nukkunut pitkät unet? Onko sinulla muisti- tai keskittymisvaikeuksia? Oletko itse huomannut kuorsaavasi tai ovatko läheiset kiinnittäneet huomiota kuorsaamiseesi? Voisiko syynä olla uniapnea? Jos epäily uniapneasta herää, mitä teen? Miten uniapneaa voi hoitaa?
Onko sinulla jo todettu uniapnea? Jos käytät CPAP-laitetta, askarruttaako sen käytössä jokin asia? Voimme antaa neuvoja uniapnean omahoitoon sekä yleisesti CPAP-laitteen käyttöön.
UniNeuvo auttaa uniapneaan liittyvissä kysymyksissä parittomina viikkoina 15.9. alkaen keskiviikkoisin klo 17–19
Kärsitkö unettomuudesta?
Nukahtaminen ei onnistu tai heräilet öisin useita kertoja. Herättyäsi uni ei tule uudestaan ja ajatukset pyörivät päässä. Olo on uupunut ja väsynyt. Mitä voin itse tehdä, ja milloin on aika mennä lääkäriin?
UniNeuvo auttaa unettomuuteen liittyvissä kysymyksissä parillisina viikkoina keskiviikkoisin klo 17–19
Avaa esite.