Uniuutiset 1/2023
Korona aiheuttaa yhä unihäiriöitä ja väsymystä
Sekä unettomuushäiriöt että uupumus vaivaavat edelleen covid-potilaita. Kansainvälinen tutkimustyö aiheen parissa jatkuu. Professori, neurologian erikoislääkäri Markku Partinen ja dosentti Ilona Merikanto ovat keskeisessä roolissa maailmanlaajuisessa tutkimushankkeessa.
Näin uniryhmä auttaa
Uniliitto järjestää kurssimuotoisia kuuden tapaamisen uniryhmiä, joissa parin viikon välein kokoonnutaan ohjaajan avulla opettelemaan unettomuuden itsehoitoa. Keskeistä on, että tunnistaa uneen vaikuttavat omat toimintamallit ja on valmis muuttamaan niitä unelle suotuisaan suuntaan.
Vertaistoiminta nostaa esiin hoitopolkujen epäkohdat
Uniyhdistykset järjestävät vertaistapaamisia unihäiriöistä kärsiville ja heidän läheisilleen. Kokemusten jakamisesta saa paljon tietoa ja käytännön vinkkejä omaan arkeen. Kokemusten jaon myötä nousevat päivänvaloon myös hoitopolkujen puutteet.
”Kaksosaineistossa riittää ammennettavaa”
Neurologi Christer Hublinin nimi tulee usein vastaan, kun selaa suomalaisen unitutkimuksen julkaisuja. Unitutkimuksen pariin hän tuli narkolepsia-aiheisen väitöskirjansa myötä.