Uniuutiset-lehti
-
Uniuutiset 4/2020
Uneen ja nukkumiseen liittyvät paremman unen lahjat tarkastelussa.
Unilääketiede 2020 -koulutuspäivien teemoina uniapnea ja unettomuus.
Mitä unettomuuden hoito, etenkin lääkkeetön (CBT) hoito tällä hetkellä on, ja miten kriteerit määritellään?
”Muusikon työ sopii viivästyneeseen unirytmiin”, sanoo Juha Lehti Sir Elwoodin hiljaisista väreistä.
Kun kipu koskettaa – Suomen Kipu ry on toiminut jo vuodesta 1991. -
Uniuutiset 3/2020
Uniryhmä auttaa unen löytämisessä. Kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan perustuvia lääkkeettömiä menetelmiä käytetään myös Uniliiton järjestämissä ohjatuissa uniryhmissä esimerkiksi ns. toiminnallisen unettomuuden tai etenkin vaikkapa stressipohjaisen unettomuuden hoidossa. Artikkeli kertoo mistä unettomuuden lääkkeettömissä hoidoissa on kyse.
Suomessa juodaan runsaasti kahvia, mutta miksi kofeiini virkistää ja miksi jotkut ovat sille herkempiä kuin toiset? Kofeiinilla on tutkimusten mukaan todettu olevan hyvin myönteisiä vaikutuksia, esimerkiksi tarkkaavaisuuden ja muistin paraneminen.
Kansanedustaja ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo: ”Väsymys ei johtunutkaan vain kovasta työnteosta”.
Unilääketiede 2020 -koulutuspäivät on muutettu webinaariksi turvallisuussyistä. -
Uniuutiset 2/2020
Unihäiriöt ja korona. Kysymyksiin unihäiriöistä ja koronasta vastaa professori ja neurologi Markku Partinen Helsingin uniklinikka Vitalmedista.
Yhteisöllisyyttä verkossa – yhteisöllisyyden, avun ja keskustelun keinot verkossa. Myös järjestöjen toimintaa on muuttanut kevään 2020 poikkeustilanne.
Ylen aamun uutisankkuri Milla Madetojan kello soi aamulla 3.30. On töitä, joiden rytmi on poikkeuksellisen aikaiseen painottunut, miten toimittaja tasapainottaa joillekin ihmisistä ehkä haastavaakin varhaisrytmiä.
Uniliiton puheenjohtaja Salla Mansikkamäki ja päätoimittaja Leeni Peltonen arvioivat, onko koronakeväässä ollut mitään hyviä puolia. -
Uniuutiset 1/2020
Väsymys piinaa työikäisiä. Kelan tilastojen mukaan mielenterveyssyistä korvataan jo enemmän sairauspäiviä kuin tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Haastattelussa psykiatri Antti-Jussi Ämmälä ja johtava psykologi Tuija Turunen Terveystalosta.
Vertaistoiminta kannattaa – laaja artikkeli vertaistoiminnasta, sen merkityksestä sekä käytännöistä.
Tohtorikoulutettava Sonja Sulkava tutkii väitöskirjassaan vuorotyön aiheuttamaa uupumusta ja sen yhteyttä Alzheimerin tautiin geenitutkimuksen näkökulmasta. -
Uniuutiset 4/2019
Miksi näemme unia? Ovatko ne välttämättömiä psyykkisen hyvinvointimme kannalta? Ainakin uni on aktiivinen tapa käsitellä mielen päällä olevia asioita. Unen merkityksestä haastattelussa psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Soili Kajaste. Uniapnealähetteet ovat lisääntyneet lähes 50 prosenttia – tieto unihäiriöistä on lisääntynyt, joten oireet tunnistetaan ja apua haetaan yhä useammin. Uniapnean hoito ja diagnostiikka sekä mm. unettomuuden lääkkeettömät hoidot olivat aiheena Suomen unitutkimusseuran ja Uniliiton järjestämässä kaksipäiväisessä koulutustapahtumassa Unilääketiede 2019.
-
Uniuutiset 3/2019
Uniliitto täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Perustajajäsen ja pitkäaikainen liiton puheenjohtaja Pentti Fri muistelee liiton ja sen jäsenyhdistysten varhaisvaiheita, ja tämän ajan toimijat kertovat ajatuksiaan Uniliitosta ja sen tulevaisuudesta. Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Anu Vehviläinen ymmärtää unihäiriöistä kärsivien tilannetta ja vaatii yhdenvertaisuutta unihäiriöiden hoitoon. Tammisaaren sairaalan unikoulussa annetaan apua pikkulapsiperheiden unihaasteisiin.
-
Uniuutiset 2/2019
Uniliiton jäsen- ja tiedotuslehti Uniuutiset 2-2019 ilmestyi teemanumerona Hyvä Uni, joka kuvaa kattavasti kaikki unihäiriöt. Lehdessä mm. lasten ja nuorten kehitys ja unihäiriöt, nuoren uni, ikääntyvän uni, kipu ja uni, masennus ja uni, uniapnea, unettomuus, uni-valverytmin häiriöt, levottomat jalat, krooninen väsymysoireyhtymä ja narkolepsia.
Lisäksi lehti sisältää luettelon unihäiriöitä hoitavista lääkäreistä Suomessa. Laajassa asiantuntija-artikkelikokoelmassa kirjoittajina toimivat unilääketieteen asiantuntijat ja unihäiriöiden hoitoon erikoistuneet ammattilaiset.
-
Uniuutiset 1/2019
YLE:n kyselyn mukaan huolet valvottavat. Päivisin vähäpätöisiltä tuntuvat asiat paisuvat yön pimeinä tunteina jättimäisiin mittasuhteisiin. Jos et omin voimin pääse eroon märehtimisestä, unihoitaja voi auttaa. Mitä unihoitajan vastaanotolla tapahtuu, unihoitaja Tuula Tanskanen kertoo.
Satunnainen, tasainen ja surraava kuorsaus on vaaratonta, mutta jos sinulle on herännyt epäily uniapneasta, tee Stop Bang -testi.
Uniapnean hoitolaitteet ovat nykyisin entistä kevyempiä ja mukavampia.
-
Uniuutiset 4/2018
Vaihdevuosien unihäiriöt ovat tuttuja monille viisikymppisille naisille. Ilmiötä on tutkittu yllättävän vähän. Laura Lampion tuoreessa väitöskirjassa pohditaan, mistä tällaiset unihäiriöt johtuvat.
Sänkytehtaalla räätälöidään jousia. Yksilöllisen patjan tekemiseen tarvitaan satoja jousia ja paljon käsityötä.
Uniliiton ja Suomen Unitutkimusseuran järjestämässä Unilääketiede 2018 -tapahtumassa aiheina tänä vuonna olivat muun muassa uniapnean diagnostiikka ja hoito, ajoturvallisuus ja REM-uni. Unilääketiedepäivät ovat perinteinen kaksipäiväinen koulutustapahtuma alan toimijoille ja järjestettiin nyt jo 20. kerran.
-
Uniuutiset 3/2018
Levottomat jalat -oireyhtymä on neurologinen sairaus, joka häiritsee nukahtamista. Nykytiedon mukaan oireiden syynä on häiriö keskushermoston välittäjäaineen, dopamiinin aineenvaihdunnassa.
Erityisesti nukkumaan käydessä ja esimerkiksi pitkillä lentomatkoilla olo on tuskainen, kertoo lapsuudestaan saakka levottomista jaloista kärsinyt Minna Tuovinen.
Nuoret laitettiin unikouluun. Nuorten turvatalolla kehitetty nuorten unikoulu on ollut menestys. Unirytmi voi palautua jopa viikossa, kun nuori saa siihen apua.