Unitarinoita

Aila Hänninen, Levottomat Jalat - Restless Legs ry:n hallituksen jäsen

Lapsesta asti olen ollut levoton nukkuja. Kävelin ja puhuin unissani ja sätkin sängyssä. Päivisinkin oli vaikea olla aloillaan, jalkoja särki ja oli pakko olla liikkeessä. Sama vaiva oli isällä ja isänäidillä. Se tuntui ihan normaalilta. Tänäkin päivänä olen jalkojeni armoilla, riippumatta vuorokauden ajasta tai siitä mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Olen seisonut lokakuun pimeässä reisiä myöden meressä kylmästä sinisenä. Odottanut, että kipu antaisi periksi. Ei antanut! Mieskin tuli potkittua pois omasta sängystään 40 vuoden aikana – turhan usein! Vielä nytkin toisinaan, kun on kaikki konstit kokeillut mitkä taitaa, tekisi mieli repiä pohjelihakset irti ja mäiskiä niitä pitkin seiniä.

Pitkän ja kiemuraisen polun kautta pääsin vihdoin unipatjatutkimukseen. Ja pitihän se arvata. Helppo yö! Nukuin omasta mielestäni rauhallisesti kuin pikku possu. Lääkäri totesi kuitenkin heti ensimmäisenä, että selkeät levottomat jalat. Sain lääkkeet – joista en muuten luovu.

Sanotaan, että kipu kokemuksena muuttaa ihmisen identiteettiä. En osaa arvioida, olisinko erilainen ihminen ilman omiani. Elämäni muuttui kuitenkin tuntuvasti jäätyäni eläkkeelle. Työssä olo oli raskasta, koska olin todella uupunut. Minulla on muita sairauksia, joihin liittyvät erilaiset kivut ja unenpuute lisää oireita. Työterveyshuollossa ei juurikaan kyselty, kuinka voin. Eläkkeelle jäin osatyökyvyttömänä.

Nyt voin rauhassa nukkua valvotun yön jälkeen. Öisin valvoessani teen oloni niin mukavaksi kun vain kykenen. Kävelen ja taas kävelen, mutta kuuntelen äänikirjoja ja hyvää musiikkia luureista. Ehkä tanssahdankin. Neulon tai virkkaan lankakerä kainalossa. Välillä tosin noidun ja kävelen, kävelen. Mikäli vaan mahdollista, en sovi tapaamisia ennen klo 12.

Levottomat jalat on jokaisella omansa. Niin tuntemuksetkin. Toiset selviävät vähemmällä, toisille särkevien jäsenten kanssa eläminen voi olla ajoittain yhtä helvettiä. Vanha kansa sanoo: ”Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki.” Pitäisikö vaivoista vaieta? Ei toki, niistä pitää puhua!

Itse olen oman kokemukseni myötä oppinut tuntemaan empatiaa muiden kipukokemuksille. Haluaisin kääntää tilanteen mahdollisuudeksi. Voimme voimiemme mukaan tehdä elämässämme asioita, jotka tuovat siihen merkitystä, sisältöä ja nautintoa. Jokaiseen päivään – ja yöhön.

Julkaistu: 16.4.2020

Jaa tämä sivu