Artikkelit

Artikkelit

  • Asentosidonnaiseen uniapneaan voi vaikuttaa tyynyllä ja sängyllä

    Fysioterapeutti ja koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija (KNA) Valtteri Nyyssölä, Tempur

    38-vuotias ruuhkavuosiaan elävä perheenäiti oli jo pitkään kokenut olonsa hyvin väsyneeksi ja poissaolevaksi. Kun hän alkoi nukahdella myös päiväsaikaan, hälytyskellot alkoivat soida: mistä tämä voisi johtua? Väsymyksen syy oli vaikea…
    Lue lisää
  • Uni ja unettomuus koulunuorten keskuudessa

    Virpi Haapakoski, toimintaterapeutti AMK

    Koulun aloittaminen on usein odotettu vaihe lapsen elämässä. Esikoulussa moni on jo saanut hieman harjoitella koululaistaitoja ja on innokas oppimaan uutta. Tai ainakin innokas olemaan jo ”iso” koululaisen roolissaan. Mitä paremmat valmiudet…
    Lue lisää
  • ”Olin lakannut hengittämästä hyväksi aikaa ja mies oli huomannut asian. Silloin uniapnea kävi mielessä.”

    Christina Forsberg, kätilö, sairaanhoitaja

    Jatkuva väsymys, nukahtelu tahtomattani, vetämätön olo. Olin normaalipainoinen, suhteellisen nuori ja liikuin säännöllisesti ja silti virtaa ei ollut oikein mihinkään. Aina väsytti. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja hyvin matala…
    Lue lisää
  • Unettomuuden hoitoa CBT-I -menetelmin

    Heli Järnefelt, erikoistutkija, psykoterapeutti, psykologian tohtori, Työterveyslaitos

    Unettomuus on yleinen oire ja häiriö (Partonen & Järnefelt, 2021). Noin kolmasosalla tai jopa lähes puolella aikuisista on satunnaisia tai lyhytaikaisia unettomuusoireita, jotka yleensä menevät ohi itsestään tai itsehoidollisin keinoin. Noin 10…
    Lue lisää
  • ”Oireet laitettiin aluksi murrosiän piikkiin, mutta hyvin pian perässä seurasivat narkolepsian muutkin tyypilliset oireet.”

    Hanna Ahtola, Suomen Narkolepsiayhdistys ry:n jäsen, tradenomi, palvelumuotoilija, reikihoitaja

    Olen sairastunut Pandemrix-rokotteesta narkolepsia-katapleksiaan vuonna 2009. Narkolepsiasta käytetään monesti termiä ”nukahtelutauti”, mutta sen oireistoon kuuluu paljon muutakin kuin nukahtelua. Katapleksia puolestaan tarkoittaa lihashallinnan…
    Lue lisää
  • Levottomat jalat –oireyhtymä

    Salla Lamusuo, LT, neurologian erikoislääkäri, TYKS, Neurotoimialue / Uni- ja hengityskeskus

    Levottomat jalat –oireyhtymä on tavallinen liikehäiriö, joka voi aiheuttaa vaikeaa nukahtamisvaikeutta ja unessa pysymisen ongelmia. Näin se lisää päiväsaikaista väsymistä, laskee toimintakykyä, mielialaa ja elämänlaatua. Oireiston…
    Lue lisää
  • ”Vaikeinta sairaudessa on se, ettei monikaan ymmärrä sitä. Lääkäreistäkin harva todella tietää mistä on kyse.”

    Janika Pauna, opiskelija

    Väsymys, uupumus ja kivut ovat osa arkeani, sillä sairastan kroonista väsymysoireyhtymää. Olen opetellut hyväksymään kivut ja antamaan itselleni luvan levätä. Vaikeinta sairaudessa on se, ettei monikaan ymmärrä sitä. Lääkäreistäkin harva…
    Lue lisää
  • Kronoreksia – hyvän unen vihollinen

    Katía Uusikartano, sosiaalipsykologi, LCF® Life Coach, univalmentaja

    Oletko kuullut kronoreksiasta? Se tarkoittaa epätervettä oman unensa tarkkailua, kontrollointia ja optimointia – ja huolestumista, jos asiat eivät sujukaan kuten oli ajatellut. Kronoreksiassa huomio alkaa keskittyä liiallisesti unen saantiin, ja…
    Lue lisää
  • Ylivireys – energiankäytön tuhlaajapoikailmiö

    Hanna Markuksela, psykologi, psykoterapeutti, EMDR-terapeutti ja ravintovalmentaja

    Oletko lahjakas ja määrätietoinen ammattilainen? Onko sinuakin kannustettu puskemaan itseäsi epämukavuusalueelle tavoitteidesi saavuttamiseksi? Tavoiteltaessa huippusuorituskykyä on hyvä erottaa milloin itsensä jatkuva haastaminen ei enää…
    Lue lisää
  • ”Vertaistuki tuli tarpeeseen: en ollutkaan ainoa, joka valvoo.”

    Johanna Kivinen, Unettomat ry jäsen, sisällöntuottaja, freelancer-yrittäjä / Kuva: Julia Jahkola

    Tiedän, miltä tuntuu katsoa yöllä ikkunasta ulos ja luulla olevansa ainoa, joka valvoo. Tiedän, miltä tuntuu olla toisen ihmisen unelle kateellinen. Tiedän, miltä tuntuu ajatella, että huomenna on taas edessä yksi päivä, kun väsyttää ja…
    Lue lisää